Monday 4 May 2009

Korsetti lolitassa, lolita korsetissa

Kuten kaikki tietävät lolitassa korsetti on useimmiten alusvaatteen asemassa. Tämä on ymmärrettävää koska lolita pyrkii olemaan suloista ja lapsenomaista, ei niinkään sesikästä. Uskon kuitenkin että korsetin yhdistäminen lolitaan on mahdollista kunhan musitaa tietyt perusasiat. Useimmiten korsettia nähdään kuitenkin erololitassa.

Lolimaailamassa tunnetaankin vain yksi korsetteihin keskittynyt brändi, Exentrique. Exentrique valmistaa korsettaja alus ja päällysvaatekäyttöön. Lisäksi brändiltä voi ostaa myös korsettiasusteita kuten sukkanauhoja, rinnantäytettä, olkaimia ja muuta tarpeellista.
Exentriquella on kolme linjaa joista yksi on keskittynyt alusvaatekorsetteihin. Tämän linjan nimi on Ultimate corset ja se valmistaa koko ja vyötärömallisia korsetteja. Päällysvaatelinjoja on kaksi Dressy corset, jonka mallistoon kuuluvat erilaiset päällysvaatekorsetit, ja Corset dress jonka mallisto käsittää kaikki mekoista hameisiin ja takaisin.

Exentriquen lisäksi Moi-même-moitiélla on joitakin korsetteja ja korsettimekkoja mallistossaan.

Miten yhdistää korsetit ja pitsiröyhelöt?

Kuten jo aiemmin mainittiin korsetti on lolitassa useimmiten alusvaate. Onko siis mahdollista yhdistää korsetti päällysvaatteeksi asuusi?

Ensin tulee muistaa se mikä lolita muistetaan aina. Korsetin tulee olla yhtä laadukas ja tyylikäs kuin muukin asu. Valitse siis korsetti joka sopii tyyliisi. Jos olet sweet lolita niin musta ei välttämättä ole oikea valinta. Etsiskele sen sijaan jotain hempeämpää. Gothic lolitalle sen sijaan kaikki synkkä sopii.
Kiinnitä huomiota materiaaleihin joita korsetissasi on käytetty. Hyvä korsetti materiaali on tukeva ja mieluiten luonnonkuitua jolloin se ei hiosta. Mieti myös haluatko korsettisi kiristävän vai tukevan. Jos haluat kiristyskorsetin metalliluut ovat ainoa oikea valinta. Jos sen sijaan tahdot korsetin vain asun osaksi ja kenties kevyeksi tueksi on suositeltavaa valita muoviset luut.
Muista panostaa asuusi ja olomuotoosi että tyylisi pystyy kantamaan korsetin painoarvon. Isot hiukset, upeat kengät ja asusteet, muodollisimmat hameesi ja puserosi ovat nyt paikallaan. Lisää kimaltelevia, vaikuttavia koruja ja panosta myös meikkiin.
Muista mysö totutella korsetin käyttöön. Lolita joka ei pysty hengittämään ei ole kaunis lolita. Aloita kirsitys pienestä ja lisää sitä vähitellen. Tämän takia korsetti kannattaakin hankkiavähintään kuukausi ennen tapahtumaa jossa aiot käyttää sitä.
Muista myös ottaa kuvia asustasi kaikkien pikkulolitojen iloksi.

Erotic lolita

Erotic lolita tai erololita kuten sitä usein kutsutaan, on kaikkea muuta lolitaa hiukan paljastavampaa, hieman viettelevämpää, mutta ei koskaa mautonta. Tyylissä pätevät kaikki samat perussäännöt kuin muussakin lolitassa, lukkunottamatta ehdotonta peittävyyttä. Livejournalin puolella unseelie_allure on noussut tyyliguruksi mitä erololitaan tulee. Myöskin lolimalli/laulaja Kanan sanotaan käyttävän tyyliä.
Erololitaan on kaikista tyyleistä helpoin yhdistää korsetti sen sensuellimman luonteen takia. Erololitaan liitetään muutenkin erilaisia 'fetissiasusteita' kuten sukkanauhoja, kaulapantoja ja muuta sellaista. On kuitenkin muistettava elganssi ja tyylikkyys. Asun ei ole tarkoitus olla pornoa.

Loppusananen

Korsetit ja lolita ovat asioita joita harvoin yhdistetään. Se kuitenkin on mahdollista kunhan jaksaa tehdä työtä asian eteen. Itse aion lähiaikoina kokeilla yhdistää oman korsettini yhteen asuistani ja katsoa millaisen vastaanoton asu saa.

Mademoiselle Parapluie

2 comments:

  1. Mä laittaisin kevyesti tukevaan korsettiin ennemmin spiraaliluun kuin muovisen. Muovisissa ongelma on se, että ne helposti jäävät kaarevan muotoisiksi eivätkä enää muotoudu kunnolla. ja myöskin katkeavat helposti. Tosi kevyelle tuelle riittää rigilene-nauha, minkä yli pystyy ompelemaankin.

    Spiraaliluuta käytetään myös hyvinkin tukevissa korseteissa, luu ei ole ainoa muokkautuvuuteen vaikuttava, vaan kangas, tukikankaat, saumarakenteet ja nauhat ym vaikuttavat myös. Olen tutkinut hyvinkin tukevia kiristyskorsetteja, missä on ollut spiraaliluu, katesaumat (niin kuin farkuissa), kolme kerrosta kangasta ja vielä luukujanauhat :). Todella mielenkiintoisia ratkaisuja olen nähnyt!

    ReplyDelete
  2. Itse pidän eniten täysmetalliluista jos haluan kunnolla kiristävän korsetin. Useimmiten olen kuitenkin nähnyt spiraalia.

    ReplyDelete